Näytetään tekstit, joissa on tunniste BIS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BIS. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Omistajan sekoilukohtaus sekä muut kuulumiset

Nyt ollaan sekä kärsitty kuuden päivän ero että jääty pahasti jälkeen kuulumispäivityksissä.

Samana päivänä kun kirjoitin edellisen päivityksen, kävimme koko perheen voimin tervehtimässä Hurineesi-lauman uutta jäsentä. Keskimaan-kissalasta meille on muuttamassa joulun aikoihin hurmaava kilpparisyssiprinsessa Maria. Kasvattajan kotisivulta näette lisätietoja tulokkaasta, jota me jo malttamattomina odotamme. Tapaamishetkellä Marialla sisaruksineen oli ikää kahdeksan ja puoli viikkoa.


Olen itsekin harkinnut kasvattajaksi ryhtymistä, miettinyt kasvattajanimen valmiiksi ja vaadittavan kurssinkin käynyt mutta todennut monen mutkan ja jossittelun jälkeen, että se vaatii enemmän kuin olen (tällä hetkellä, näillä resursseilla ja tässä elämäntilanteessa) valmis tai kykenevä panostamaan. Niinpä meidän perheemme keskittyy vain nauttimaan rakkaista lemmikeistä, ja itse tulen jatkamaan näyttelyharrastuksen parissa.

Sen sijaan, jos joku blogin lukija kiinnostuu itämaisista kissoista tai harkitsee sellaista omaksi perheenjäsenekseen, olen aina valmis juttelemaan kissa-aiheista, tarjoamaan kahvit kissoihin tutustumisen merkeissä ja antamaan täysin subjektiivisia, puhtaasti omiin kokemuksiini perustuvia kasvattaja- yms. suosituksia. ;)


Viikonloppu juuri ennen reissuani vietettiin jälleen kissanäyttelyssä - tosin jouduin delegoimaan lauantaisen näyttelemisen puolisolle oman työmenoni takia. Kissoista esillä oli ainoastaan Tihru, jonka kanssa ollaan maltilliseen tahtiin keräillyt sertejä - tähtäimessä seuraava titteli.

Lauantaina Tihru sai kivan arvostelun Jørgen Billingiltä ja neito nominoitiin - ainoana kastraattinaaraana mutta kuitenkin. ;) Paneelissa voitto meni oikeutetusti upealle Sakelle (SP, EC, WW11, SW, NW Quan Kawaii Sakura, JW, DSM).

Tihru Jørgenin arvosteltavana
(c) Meri P
Sunnuntaina olin itse paikalla. Tihrun tuomarina oli Thea Friskovec ja arvostelu oli jälleen oikein kiva. Erityisen onnellinen olin Thean huomiosta, että Tihru on kastraatiksi aivan erinomaisen hoikka - sen tosiasian eteen kun tosiaan tehdään jatkuvasti työtä. Kaikki vastaavassa tilanteessa olleet kissanomistajat tietävät kyllä, että ahmattikissan pysyminen kauniin solakkana ei ole itsestäänselvyys. Molempina päivinä myös Tihrun upean väriset silmät, uskomattoman silkkinen turkki sekä yleisen elegantti olemus saivat kehuja.

Sunnuntaina Tihru jo hieman rohkeammin tutusteli assarin kanssa
(c) Meri P
Jälleen tuomarin ainoana kastraattinaaraana Tihru myös nominoitiin, minkä saimme tietää heti arvostelun yhteydessä. Sen verran jatko uteloitti, että seurasin myös toisen nelkkutuomarin, Marc Crastuccin, nominoinnit. Tihru sai paneelivastustajakseen hienon, jo veteraani-ikäisen (s. 2005) lilakilpparivalkoisen itämaisen lyhytkarvan, IP, SC Desmodus Lilac Negritan, DSM.

(c) Meri P
Tihru on näyttelyissä kippuralle pyrkivä ujolila, joten molempina päivinä olin pyytänyt paneelikantoon tutun ja rohkaisevan esittäjän. Niin lauantaina Hannan hoivissa kuin sunnuntaina Milkan esittämänä Tihru näyttikin aivan valtavan kauniille - tästä molemmille luottoassareille ISO kiitos! Sunnuntaina omistajalla olikin edessä valtavan suuri yllätys ja lievästi sanottuna hulluuskohtaus kun molemmin tuomariäänin BIS-kastraattinaaraaksi julistettiin - Tihruneesi!! ♥

(c) Meri P
Itkusta ja tärinästä ei ollut tulla loppua ollenkaan, niin syvältä sielusta kouraisi tämä tunnustus, joka kertoi minulle, että tuomaritkin tällä kertaa näkivät Tihrussa Sitä Jotain, joka mykistää itseni päivästä toiseen. En käy näyttelyissä BIS-pokaalien kiilto silmissä vaan kissamielisen seuran ja kivan tekemisen vuoksi mutta totta kai tuntuu hyvältä kun oma kissa siellä joskus menestyykin. En häpeä sitä näyttää tai ääneen myöntää, päin vastoin.

Muulla kissarintamalla tilanteet ja suunnitelmat ovat muuttuneet sen verran, että Taavetille jo varattu kastraatioaika peruttiin. Taavetin ja Lulun varianttipentueen yksi neito ja kaksi nuorta herrasmiestä kasvavat ja varttuvat Loviisassa ja vaikuttavat oikein lupaavilta. Kasvattaja-Eve kaavaileekin Taavetin osalle toista astutusta ensi vuoden puolelle eli pissapoika saa toistaiseksii jatkaa haiskahtavaa harrastustaan. ;)


Taavetti sisaruksineen täytti muuten eilen lauantaina 10.11. täyden vuoden! Aika on mennyt käsittämättömän nopeasti...

Teekakkoset silloin joskus...
Jemmiksen kanssa olen vielä kuluvan vuoden aikana lähdössä hakemaan vuorossa olevaa ulkomaan sertiä - astutuskuviot ovat vuorossa sen jälkeen. Niiden osalta kannattaakin seurata Even, Jemmiksen omistajan kotisivua - pyrin itse jatkossakin julkistamaan asiat vasta sen jälkeen kun pentuesuunnitelmat tai -odotukset on ensin kerrottu siellä.


Ii-mummolle sen sijaan on varattu sterilointiaika kuluvalle kuulle. Operaatio luonnollisesti pikkuisen jännittääkin mutta samalla helpottaa kovasti meidän elämäämme kun saadaan yhdessä asustavasta äiti-poika -yhdistelmästä toinen pois lisääntymiskykyisten joukosta. Olen lomalla, joten nyt on hyvin aikaa seurata toipumista. Mielessä väikkyvät ikävästi Tihrun sterin jälkeiset vaikeat ja hirmuisen raskaat kokemukset mutta jospa tällä kertaa kaikki sujuu ilman ylimääräisiä ikävyyksiä.


Vielä meillä on takataskussa yksi ISO uutinen, joka kuitenkin saa vielä hetken odottaa julkistushetkeään. Koska asia on vasta tekeillä, työn alla ja tarkastelussa eikä sen lopullinen toteutuminen ole edes varmaa - puhumattakaan siitä, että sen ensijulkistus kuuluu toiselle taholle - säilytän toistaiseksi salaisuuden. :)

Tamski Uusien Asioiden äärellä
PS. Kaunis kiitos Merille Tihrun kuvien käyttöluvasta! ♥

maanantai 20. helmikuuta 2012

Näyttelyelämää Jyväskylässä

Viikonloppu vierähti Jyväskylän Killerillä KES-KIS näyttelyssä.

Matkaan lähti melkoinen autolasti sillä näyttelyyn osallistuvien neitosten, Tihrun, Jemsun ja Iin, lisäksi mukaan lähtivät pikkuherrat Eben (Eemeli) ja Damon (Arska), jotka Eve luovutti lauantaina uusille omistajilleen.

Nuoret herrat saivat automatkailuopastusta parhailta mahdollisilta oppailta, sillä hurineesikolmikko matkustaa yhteisessä boksissaan rauhallisesti ja isompia huutelematta. Samoin tekivät siis E ja D - kunhan vain mami muisti pitää sormensa kopassa. Vaikka päät nuukahtivat unen voittaessa, pojat heräsivät aina vaatimaan ihmiskontaktia kun yritin varovasti hivuttaa käteni pois. :)

Uusista kodeista on kuulunut hyviä uutisia: sydänkäpyset eivät siis ole muuttomatkalla kadottaneet sydäntenmurskaustaitoaan. Ikävöin poikia hurrrjasti mutta olen myös iloinen; itse olen kissoihini täysin hurahtanut ja hullaantunut ja suon saman kokemuksen enemmän kuin mieluusti muillekin.

Näyttelylauantai alkoi Jemsun värintarkilla. DNA-testaus oli jo kertonut, että tytteli on sinikilpikonnatabbynaamio, siis BAL g 21. Jotta paperit saadaan ajan tasalle, piti tämä vielä saada kahden tuomarin kertomana ja näin tapahtui, pienen lilaan vivahtavan sivujuonteen kautta. ;)

Tihru oli arvostelussa Vesna Riznar-Reseticillä. Arvostelu oli hyvä; tutut jutut eli mm. silmien väri, karvan pituus ja laatu, väri ja kontrasti saivat kehuja. Myös leuka ja silmien muoto olivat tällä kertaa kohdallaan. Tuloksena CAP, jolla Tihru valmistui Premioriksi ja kutsu TP-valintaan, johon päivä Tihrun osalta päättyi. Tätä tultiin hakemaan ja plussaa oli Tihrun reipas esiintyminen.

Iin tuomari oli Vera Vasilieva. Arvostelussa lukee kuta kuinkin: Pitkä, elegantti vartalo (ei hullumpaa 14-viikkoisten vauvojen äidiltä ;)), pitkät jalat. Pää saisi olla pidempi, leuka on vahva ja profiili hyvä. Silmät ovat mantelinmuotoiset ja niiden väri super. Korvilla ex sijoitus, suuremmathan ne saisivat toki olla. Turkki on sileä, lyhyt ja kiiltävä. Hännän muoto hyvä, mittaa saisi olla lisää. Kunto ex ja yleisvaikutelma "sweet singer girl".  EX 1, CACIB ja seuraava pitäisi hakea ulkomailta, siksi Ii oli esillä vain lauantaina. Ii tapansa mukaan jurnutteli ja marmatti mutta oli kuitenkin edelliskertaa nätimmin arvosteltavana (Sturdissahan Ii viihtyy vallan mainiosti).

Jemsu oli myös Veran arvosteltavana ja arvostelussa mainitaan pitkä, lihaksikas kroppa sekä elegantit jalat. Päässä on pitkä kiila, vahva leuka ja hyvä profiili. Silmät ovat mantelinmuotoiset, vähän syvälle sijoittuneet ja ex super väriset. Korvat ex sijoitus, saisivat olla isommat. Turkki puolipitkä, silkkinen, hienolaatuinen. Häntä ex muoto, saisi olla pidempi. Yleisvaikutelma "sweet girl".

Jemsu siis EX1, CAC ja kutsu TP-valintoihin, jossa näin pitkäkarvoihin hurmaantuneen riemuksi kaksi pitkäkarvaa vastakkain. Tuomarin valinta osui Jemsuun, siis tyttö myös TP NOM. Wau!

Paneeliin mentäessä kilpakumppani, todella kaunis ruskeanaamio siamilainen, ei ilmaantunut paikalle ja näin Jemsu ja Eve saivat pokata BIS-pokaalin. Myöhemmin kuulimme, että siamilainen oli diskattu; harmittavasti kaunokaiselle oli sattunut kohdalle se huono näyttelyfiilispäivä.

Olo oli aika mieletön: kaikki oli saatu, mitä oltiin tultu hakemaan ja siihen päälle vielä uskomaton BIS-voitto. Jalat tukevasti irti maasta palasimme hotellille, kävimme syömässä oman hotellin alakerrassa hyvässä seurassa ja kiipesimme takaisin huoneeseemme, jossa käperryimme yöunille.

Sunnuntaina Ii oli siis mukana vain kisaturistina. Kaikki neloset olivat Lotte Borchin pöydällä eli nominoidut olivat myös päivän BIS-voittajia.

Loten tuomarointi on yleisölle kiitollista seurattavaa enkä koskaan olekaan yhtä nautinnollisesti seurannut koko kategorian arvostelua. Vaikka kylmyys kolotti luita, upea luonnonvalo ja istumapaikat niin tuomaroinnin kuin paneelien seurantaan korvasivat pienen palelun moninkertaisesti. Tykkäsin!

Tihru esiintyi edukseen sunnuntaina ja sai Lotelta todella hyvän arvioinnin. Loten mukaan Tihru on juuri sellainen kuin balineesin hänen mielestään tuleekin olla ja ylistystä tuli runsain mitoin. Tuloksena siis EX1 ja ensimmäinen serti luokasta 8. Tuomarin parhaan valinnassakin pyörähdettiin eikä meille tosiaankaan tullut paha mieli hävitä; tuomarin ylistävät sanat olivat silkkaa extraa muutenkin hyvään fiilikseen.

Jemsu sai niin ikään hienon arvioinnin ja kohtasi TP-valinnoissa kolme muuta avoimen luokan naarasta. Näistä kaksi kaunotarta, edellisen päivän ruskeanaamio ja sinikilpikonnanaamio, lähetettiin pois ja Lotte teki valintansa Jemsun ja SYS:in välillä. Arvatkaapa, kenet olisi voinut tökkäistä höyhenellä kumoon kun Loten valinta osui Jemsuun!!? Nominointi ja toinen BIS-voitto!?? WAUDE, Jemsu!!

Kotimatkalle päästiin hyvissä ajoin mikä olikin ihan hyvä juttu sillä hurja ajokeli venytti kotiin pääsemisen puoli kymmenen hujakoille. Fiilis oli silti koko matkan ajan huikea - ja onni ja ylpeys omista tytöistä pakahdutti sydäntä.

Viikonlopusta jäi käpälään omien kissojen käsittämättömän menestyksen lisäksi mahtavia juttuhetkiä muitten kissanomistajien ja -kasvattajien kanssa. Monia upeita, hienoja ja vaikuttavia kissapersoonia tuli nähtyä. Jälleen sain todeta useaan otteeseen, että kyllä nelkuissa on minulle Se Jokin Erityinen, joka kouraisee syvältä sydämestä ja nostaa kyyneleet silmiin silkan kauneutensa ansiosta. Tai komeutensa, kuten esimerkiksi ja erityisesti erään punaisen nuoren herran kohdalla...

Ikinä en kylliksi voi kiittää Eveä siitä, että olen saanut Iin ja Jemsun elämääni. Yhä ja aina vain on yhtä huikea tunne olla sellaisen luottamuksen kohteena, jota sijoitustoiminta vaatii. Kiitos! Jemsun kasvattajaa Leenaa haluan myös kiittää tämän hienon, persoonallisen tytön kasvattamisesta - hienoa työtä! Viikonlopun osalta suuri kiitos myös Hannalle Jemsun paneelikannoista!