lauantai 25. helmikuuta 2017

Täplä

Täplän olen tuntenut jo pitkään.

Se on aina ollut arka, kuten veljensä Laikku, mutta kun tapasin sitä useammin, se oli kuitenkin näkösällä ja tuli jopa haistelemaan minua kun olin rauhallisesti aloillani. Kertaakaan en nähnyt Täplän käyttäytyvän aggressiivisesti, ainostaan olevan hirvittävän säikky.



Vuosi sitten olin yhtenä hoitamassa kissoja niiden omistajan matkan aikana. Täplää ei alkuun juurikaan näkynyt - eihän se ollut nähnyt minuakaan aikoihin eikä tuntenut toisia hoitajia lainkaan.

Olin itse toisaalla kun sain puhelun. Toiset hoitajat olivat siirtäneet sohvaa saadakseen näköhavainnon kaikista paikalla olevista kissoista. Sohvan alta oli löytynyt vastasyntynyt, kuollut kissanpentu. Koska näkösällä ei ollut selkeästi tiineitä kissoja, eikä meille ollut sellaisista kerrottu, he olivat tietenkin jatkaneet arkojen kissojen etsimistä tarkastaakseen niiden voinnin.


Täplä löytyi sohvan rakenteista. Se oli silminnähden viimeisillään tiineenä ja oletus oli tietenkin, että löytynyt pentu oli sen. Kissa vaati siis välitöntä eläinlääkärin huolenpitoa jo siksi, että synnytys oli oletettavasti keskeytynyt. Kissa ei myöskään näyttänyt hyvävointiselta.

Kissa toimitettiin silloiseen Tammiston Univetiin, jonne me kaikki kissoja hoitaneet keräännyimme.

Yön vietimme päivystyksessä.




Täplä tuli jatkohoitoon minun luokseni.


Seuraavana maanantaina kävin Täplän kanssa tarkastuksessa sovitusti. Tiistaina Täplälle tehtiin sektio. Pentuja syntyi kuusi.


Täplä ei näyttänyt yhtään ymmärtävän, mitä tehdä pennuille. Se kuitenkin puolusti niitä, ja pentujen saamiseksi syöttöön kahden tunnin välein piti keksiä keino jos toinenkin. Täplä ei kuitenkaan tuolloinkaan hyökkinyt; yritti vain suojata pentuja kehollaan ja räppäsi lähestyvää kättä.


Viikon kuluttua pentuja oli jäljellä kolme ja ne siirtyivät varaemolle. Siellä menehtyi vielä yksi pentu mutta kaksi selvisi aikuisikään.


Itselleni oli selviö, että Täplälle annettiin tämän jälkeen mahdollisuus. Jos näyttäisi siltä, ettei sen elämä olisi elämisen arvoista vaan se pelkäisi ja stressaisi loputtomasti, tekisimme sen hyväksi armollisen teon.

Täplä sai pääasiassa olla rauhassa, sillä oli pari kivaa kissaa kaverina ja se sai hyvää, ravitsevaa ruokaa. Sen kanssa korkeintaan istuttiin samassa huoneessa, lukien tai vain läsnä ollen. Hiljalleen, hyvin hiljalleen, Täplä alkoi rentoutua ja rohkaistua. Täplän silmien ilme alkoi vaihtua.


Ensin Täplä alkoi luottaa perheen miehiin. Liekö vaikuttanut se, että se oli aiemmin elänyt naisen kanssa vaiko se, että minä olin joutunut sitä meillä olon alkuvaiheessa lääkitsemään. Minä olin myös se häijyläinen, joka alussa otin sen pentuja niitä ruokkiakseni ja pissattaakseni.


Vuodessa Täplä on kokenut muodonmuutoksen niin ulkoisesti kuin etenkin sisäisesti. Se kävi hiljan isossa hammasoperaatiossa, jossa sen syöpyneet hampaat poistettiin kirurgisesti. Pelkäsin tämän aiheuttavan takapakkia stressin ja mahdollisen kivun vuoksi mutta tuntuukin tapahtuneen päinvastoin.


Jos ei tietäisi, Täplä voisi olla kuka tahansa kissa - ei mikään sylimyyry mutta iloinen, seurallinen, vaativakin. Niin kuin kissan kuuluu.


Täplä Kissaliiton Omakissa-palvelussa.
(Kyllä, tämä herättää lisää kysymyksiä.)

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Synttärijuhlintaa ja uutisia

Hyvän mielen koira Tamara täyttää tänään kuusi vuotta. Iloisuus tai vauhti ei ole vähentynyt tippaakaan - eikä toivottavasti vielä lähivuosina vähenekään.
video

Onnellista synttäriä, rakas hömelö Möhkö!

Isompaan kissalaumaan muuttanut Raf-Raf sopeutui porukkaan hävettävän helposti. Punaisen pojan päähän ei vaan mahdu ajatus, ettei joku hänestä tykkäisi. Pienet pöhinät, murinat ja sähinät kilpistyivät täydelliseen välinpitämättömyyteen. Eikä kukaan jaksa pitkään keskenään kiukkuilla.

Myös isi-Kimmon lähdön jälkeen jonkin aikaa yksikseen oleskellut Mini antoi periksi punaiselle. Nyt nämä lauman junnut jytistelevät ympäri taloa useamman kerran päivässä pysähtyen välillä painimaan kunnon äijätyyliin. Tähän olimme laumajärjestelyllä pyrkineetkin, sillä aika selvää oli, ettei Mini ihan helposti kenestäkään muusta olisi saanut painimatsiinkin taipuvaa sydänystävää.


Micha ja Lara ovat löytäneet kotinsa.


Olen jo useampaan otteeseen sanonut, että tytöistä on tullut todella hyviä kyselyjä. Nyt kuitenkin heti ensimmäisen viestin ja etenkin sen jälkeisen yhteydenpidon myötä on käynyt täysin selväksi, että JUURI TÄTÄ KOTIA tytöt ovat koko ajan odottaneet. Uskallan sanoa tämän ääneen, vaikka uuden kodin tarjoaja ei ole vielä käynyt kaksikkoon livenä tutustumassa. Vierailu on kuitenkin suunnitteilla ja tyttöjen muutto sijoittuu elokuun lopulle. Silloin Lara-murunen on käynyt hammashuollossa, jonka olen luvannut hoitaa ennen muuttoa. Ei sillä, ettei uusi kotikin näistä asioista huolehtisi mutta haluan, että yhteiselo voi alkaa mahdollisimman huolettomasti.

Täplä-kisun kotiutuminen on jatkunut hienosti. Kaunotarta pääsee jo kärsivällinen vieraskin silittämään. Täplällä on omat juttunsa mutta mikään ongelmakissa ei missään tapauksessa ole kyseessä. Hyvin Erityinen koti voikin tyttöä yhä omakseen kysellä.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Tämän päivän ei pitänyt olla tänään



Teksti, jota minun ei pitäisi joutua kirjoittamaan. Ei koskaan mutta ei ainakaan vielä nyt.

Suuri Kissapersoona on poissa. 

Kimmo nukkui ikiuneen tänään aamupäivällä oman, tutun eläinlääkärin luona.

Kimmon käytös muuttui niin pikkuhiljaa ja vähitellen, että epäilimme itseämme. Ensin Kimmo tuli vain syliin eri tavalla. Asetteli itseään pidempään, laittoi päänsä hitusen eri asentoon kuin ennen. Lopulta tajusimme, ettei Kimmo enää koskaan nuku lempipaikallaan takan päällä. Kimmo ei enää hypännyt keittiön tasoille ennen ruoka-aikaa. Kimmon ilme alkoi olla erilainen: korvat olivat alhaalla ja vilkkarit tulivat enemmän silmien eteen. Turkki oli hassusti pörhöllään selästä. Lepoasento alkoi yhä useammin olla epätyypillinen meidän täplämonsterillemme.

Kimmo söi koko ajan normaalisti. Vessa-asiat sujuivat niin kuin pitää.

Kimmosta otettiin verikokeet kahteen kertaan. Joissain arvoissa oli jonkin verran heittoa viitteisiin verrattuna mutta ei mitään, mistä olisi saanut kunnolla kiinni.

Lopulta päädyttiin ottamaan Kimmosta röntgenkuva. Kaiken varalta.

Kuva oli täysi yllätys. Se puhui selkeästi. Kimmon koko selän mitalla oli nikamien väleissä luusilloittumia. Myös selkeitä luupiikkejä erottui.

Kimmo sai kipulääkettä. Ilme kirkastui, sohvalle hyppääminen onnistui taas, joskus maistui jopa pieni paini Minin kanssa.  Lääkitystä jatkettiin turvallinen aika, annosta pienennettiin, välillä yritettiin olla ilman. Nyt muutosta ei tarvinnut miettiä. Se oli dramaattinen.

Sähköposti ja puhelin lauloivat. Selvitettiin, kokeiltiin, mietittiin.

Mutta selvääkin selvempää oli vain yksi asia: Kimmo oli lähestulkoon oma itsensä vahvalla kipulääkeannostuksella muttei pärjännyt yhtään ilman tai edes vähennetyllä annoksella.

Neljävuotias kissa, joka on parantumattomasti, kroonisesti kipusairas. Tulevaisuuden näkymänä päättymätön vahva kipulääkitys. Odottelisimme vain sitä hetkeä, jolloin munuaiset ja/tai maksa eivät enää toimisi - ja aiheuttaisimme sillä mahdollisesti lisää ikävää oloa ystävällemme.

En tiedä, mitä sinä olisit tehnyt.

Me itkimme, mietimme, itkimme lisää ja juttelimme useaan otteeseen oman eläinlääkärimme kanssa. Täydessä yhteisymmärryksessä päädyimme antamaan Kimmolle viimeiset viikot täyttä kipulääkeannosta. Niiden aikana Kimmo sai ulkoilla tarhassa, syödä herkkuruokiaan, nauttia sylittelystä ja kissakavereidensa seurasta.  Viettää kaikin puolin huoletonta ja rakastettua kissanelämää.

Ja sitten lähteä nukkumaan paikkaan, jossa kaikki kipu on lopullisesti poissa.

Jokainen Kimmon tavannut ja tuntenut tietää, mitä olemme menettäneet ja mitä käymme nyt läpi. Tämä suru on loputon, vaikka aika tuleekin hiomaan siitä terävimmät reunat. Nyt se viiltää syvältä ja tuskallisesti.

Kimmo on poissa.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kotia etsivät

PÄIVITYS 28.6.2016: Lara ja Misse (Michan nimi uudessa kodissa) ovat löytäneet kotinsa.

---

Äiti ja tytär, Lara ja Micha, etsivät omaa kotiaan. 

Aiemman ilmoittelun poikimat kivat kyselyt eivät ole ainakaan vielä johtaneet mihinkään, joten ihanat itämaiset ovat yhä vapaana. 

Molemmat tytöt on steriloitu, rokotettu ja rakkaudella pilalle hemmoteltu. Aavistuksen pidättyväisempi ja ujompi Lara on rohkaistunut vauhdilla. Superreipas ja itämaisen sanavalmis Micha ei ole muuttunut vaan pitää itsestään ääntä, osallistuu ja touhuaa 110 % antaumuksella yhä, edelleen ja aina. 

Tarjolla siis ihanat kissat, jotka pitäisin ilman muuta itse, ellei koti olisi jo ääriään myöten täynnä.