Odotus muuttui astetta jännittävämmäksi kun 28.1.2015 syntyi Siepin ja Patterin pesue, jossa oli siamese - ja burmese-värisiä pikkugerbuja. Kun ne vähän kasvoivat, selvisi, että siitä tulisi minulle veljeskaksikko, Elliot ja Elijah. Aika luovutusikään meni nopeasti kun sain kasvattajalta sähköpostitse kuvia ja kuulumisia.
Kun oltiin jo lähellä h-hetkeä, kasvattaja ehdotti, että hän voisi tehdä minulle valmiin kolmen pojan lauman totuttamalla E-veljekset nuorempaan (s. 16.2.2015) pew-poikaan. Hetkinen asiaa piti miettiä mutta ehdotus oli kaikin puolin mietittynä suorastaan loistava - ja niin meille muutti huhtikuun toisena päivänä gerbukolmikko.
Gerbumaailmassa otan vasta ensimmäisiä askeleitani mutta alku on ollut erittäin lupaava. Pojat ovat reippaita, rohkeita ja äärettömän kauniita. Kasvattajalta tiedän saavani tukea jos matkaan ilmaantuu mutkia. Kyllä tätä kolmikkoa kannatti hetki odottaa!
[kuvia tulossa]
***
Meillä oli enimmäillään kahdeksan kania, jotka elivät pareittain (naaras & kastroitu uros yhdessä). Nyt kaneja on jäljellä kaksi topakkaa tyttöä. Kesäisin tytöt viihtyvät yhteisillä ulkotarhareissuilla - ja toki sisähäkitkin ovat vierekkäin, jotta kaverista on seuraa ilman, että omaa reviiriä tarvitsee varsinaisesti jakaa.
Kaunis keltamusta viittakuvioinen kääpiölupparisteytys Donna täyttää kuluvana vuonna 9 vuotta (s. 14.10.2006). Luonnonharmaa hermeliini Siriuksen Iita (s. 28.03.2007) on kotoisin lohjalaisesta kanilasta.
Omassa terraariossaan elelee normaalivärinen viljakäärme Lymy, joka on muuttanut meille tammikuussa 2010 perheeltä, joka vähensi omaa käärmemääräänsä. Lymy oli tuolloin noin 7-vuotias. Lymy on kiltti käärme, joka luo nahkansa ongelmitta, syö hyvin ja on tarvittaessa vaikka valmis auttamaan käärmepelkoisen siedättämisessä.
***
Wulfgar ei viihtynyt yksin sen häkkikaverin Eevin kuoltua vaan oireili vaisuudella ja suoranaisella elämänhaluttomuudella. Kaikilla kaneillamme oli tuolloin oma "pari" eikä kanilukua ollut enää tarkoitus lisätä. Niinpä järkevin ratkaisu oli etsiä pörröpojalle uusi koti. Sellainen löytyikin kivan tyttökanin kaverina, parhaassa mahdollisessa kodissa. Wulfy on Milla Viljalan kasvattama leijonanharjas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti