Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukkuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukkuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. joulukuuta 2012

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kulunut viikko

Se parempi kännykkä (tai ainakin se, jossa oli tasokkaampi kamera) sanoi sopimuksen irti. Nämä on siis kuvattu vanhalla puhelimella, joka astui takaisin palvelukseen. Ehkä näistä juuri ja juuri erottaa kuvausaiheen..?

Hurinesian viikko on vierähtänyt tiukasti näissä merkeissä:














Tämän ohella ei ole juuri näkyviä tapahtumia.
Mietitty ja pohdittu on sitäkin enemmän. Esimerkiksi sitä, olisiko Hurinesialla tarjottavaa pitkäkarvojen kasvatuspuolella. Ja jos olisi, milloin olisi sen aika. Ei ainakaan juuri nyt, se selvisi huhtikuisen tilipäivän ja uuden lääkärikäynnin myötä. Sairastaminen vaatii veronsa - myös talouspuolella. Ei hätää, kyllä meillä vielä kissanruokaa riittää.

Menetyksenkin kohtasimme tänään, reilun vuoden tauon jälkeen.
Samettiturkkinen risteytyspupumme Reksi sairasti lyhyesti mutta rajusti ja nukkui ikuisille apilaniityille minun sylissäni tänään aamupäivällä. Kevätaurinko paistoi lämpimästi kun hyvästelimme hörökorvapoikamme. Peittelimme matkalle lähtijän hellästi ja laitoimme evääksi porkkanan.
♥ Hyvää matkaa, Reksi. Sano Eeville terveisiä. ♥

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Heinäkuinen perjantai

Eilen vietettiin Hurinesiassa taas yhtä mamman vapaapäivää ennen viikonlopun työrutistusta.

Mamma tietenkin nukkui aamulla pitkään - mikäs se on hyvässä seurassa kölliessä.



Kun mamma lopulta pääsi pystyasentoon ja sai aamun tärkeimmät tehtyä alta pois, saatiin pitkästä aikaa Iin ja Jemsun etämamma kylään. Ja sitten ihmeteltiin yhdessä - Iin masua ja Jemsun pumpuliturkkia. Etämamma käänsi ja väänsi ja me muut herkuteltiin (kiitos vielä maistuvasta aamupalasta, Eve! <3).


Salaperäisesti hymyilevä Ii ei paljastanut mitään. Voi olla tai voi olla olematta. Aika näyttää, siis odotellaan.

Etämamman palattua omiin kotikuvioihinsa me kävimme jälleen kerran koskella hukuttamassa yhden tennispallon. Tässä pääsyyllinen jo kotipihassa kuivattelemassa.


Tihru ehti käydä tutkailemassa kirsikkapuun tuotoksia.



Siellähän niitä on kypsymässä.


Valmiiksi kypsyneitä löytyi onneksi Porvoon reissulla - niiden lisäksi mukaan tarttui laatikollinen mansikoita. Siitä riitti herkkua pitkälle iltaan saakka. Niillä eväillä (plus vähän kissanruokaa) jaksettiin taas toinen toistamme hoivailla.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Terveiset höyhensaarilta

Arvatkaas, mitä täällä on mamman vapaapäivänä tapahtunut?


Ei suoraan sanottuna yhtään mitään.

On nukuttu yksin.




Ja kaksin.



Välillä on ollut vähän ahdasta.




Mutta pikku painilla on aina saatu tilaongelmat ratkaistua.


Että hyviä unia vaan teille muillekin!


lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannuksen viettoa Hurineesien tapaan

Nyt kun ollaan ehditty jo juhannuspäivän iltaan, voidaan sanoa, että meidän perheessä keskikesän juhlan ikäviltä puolilta on vältytty.

Pahin juhannusonnettomuus sattui Jemmicalle. Säikäyttävästä tilanteesta selvittiin ilman vammoja.


Pientä paininpoikasta on ollut - enimmäkseen kuitenkin leikkimielisessä kisailuhengessä.




On syöty hyvin - tässä luomujauhelihaa kermaviilillä höystettynä.


Ja ennen kaikkea: on otettu rennosti kukin oman tyylinsä mukaisesti yksin tai seurassa


.



Ihmisnäkökulmasta tähän on vielä pakko lisätä, että sääennustukset menivät juhannuksen osalta kilometritolkulla metsään (onneksi). Muuten ollaan eletty pitkälti kissojen mallin mukaisesti - toiset enemmän, toiset vähemmän. ;)