Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirauimala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koirauimala. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Minikoira suuressa maailmassa (ja uima-altaassa)

Vappuaaton kunniaksi Möhkötassu osallistui Valkkariforumilaisten kokoontumisajoon Hyvinkään koirakylpylässä.

Valkoisia oli paikalla rodun yleisyyteen nähtynä hurjat määrät, sillä ennen meitä oli uimassa yksi ja meidän jälkeemme paikalle tuli kolme valkoista. Meitä forumilaisia oli myös kolme (neljä piti ilmaantua mutta yhtä ei sitten lopulta koskaan näkynyt).

Koirille oli varattu uittaja sillä ne kaikki olivat paikalla ensimmäistä kertaa. Hyvä olikin näin, sillä alku aina hankalaa... Lopulta koirat uivat hienosti - ja väsy tuli nopsaan.






Uimisen jälkeen huuhdottiin vielä kloorit pois ja sitten föönattiin kiharat kondikseen. :D



Tamski oli kahteen muuhun paikalla olijaan (narttu  ja uros) verrattuna hurjan pikkuinen - oikea minivalkkari. :) Ego kasvoi kuitenkin tilanteessa suureksi ja Tams paitsi löysi harvoin tavatun haukkuäänensä, myös irvisteli urokselle (ehkä ne juoksutkin ovat sieltä pukkaamassa päälle...).

Tosi hauska reissu oli ja koiruus oli ilmeisen väsynyt. Paluumatkalla neiti veteli sikeitä ja sama meno jatkui koko illan.

Suosittelemme lämpimästi muillekin! :)