sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Vatsapöpö

Viime torstaina 10-viikkoisiksi ehtineet Teekakkoset ovat olleet masupöpön kourissa. Keskiviikkoaamuna ahmatti-Arska söi huonosti - ja siitä tilanne sitten lähti huononemaan koko kuusikolla.

Vatsoja on lääkitty, on soiteltu eläinlääkärille, on pakkoruokittu ja -juotettu, etämamma Eve oli perjantaina meillä nesteyttämässä ja tänään päästiin omin voiminkin niihin puuhiin. On siivottu vuoroin oksuja, vuoroin ripuleita ja aina välillä nukuttu yhdessä kasassa. Ja minä tapani mukaan olen itkenyt merellisen kyyneleitä vaikkei tässä mitään varsinaista hätää olekaan ollut.

Vielä ei olla terveiden kirjoissa mutta balipojat ovat kuitenkin tänään syöneet itse ja Arskan paino oli jo aamulla kääntynyt nousuun eiliseen verrattuna. Pieneltä voitolta tuntui myös kun kaikki kolme valkoista olivat tänään illansuussa Ii-mamman maitobaarissa.

Tässä rytinässä on - ehkä ymmärrettävästi - jäänyt viikkoiskuvat ottamatta mutta tänään tuli kuitenkin vähän räpsittyä toipilaskuvia. Eemeli oli kuvausten aikana unten mailla mutta piristyi illemmalla paitsi maitohörpyille myös pikku leikinvirittelyyn. Kyllä tämä tästä.









3 kommenttia:

  1. Niin kauniita♥ Pääsisittepä pian eroon pöpöstä, huonosti voiva nelonen kun on aina aivan kamalaa seurattavaa :/

    VastaaPoista
  2. Voi, kyllä nyt riittää vastoinkäymisiä! :( Toivotaan, että massupöpö meni jo ja vekarat voimistuvat ja vahvistuvat! Ovat ainakin mitä parhaimmissa käsissä. Tsemppiä teille kaikille! <3

    VastaaPoista
  3. Parantavia Lissu-terveisiä täältä. Kyllä teillä on kauniit kissat ja niin hyvällä hoidolla varmasti paranevat ja voimistuvat pian taas kuntoon :)

    VastaaPoista