maanantai 12. syyskuuta 2011

Päivä kerrallaan

Malttamattomalle luonteenlaadulle tämä vauva-asioiden odottelu on hyvin kasvattavaa.

Joitain asioita ei vaan voi kiirehtiä.

 

Ii on ollut oma ihastuttava itsensä treffeiltä palattuaan. Itse asiassa jopa enemmän: yhteiselo maatiaskaksikkomme kanssa näytti jo useiden päivien ajan sujuvan ilman ylimääräisiä kähinöitä.
Riemu oli ennenaikaista sillä viikonloppuna alkoi taas tuttu kyttäily/hyökkäily.

Reppis ja viaton katse
Vieno ja vielä viattomammat silmät
Edelleenkään emme ole heittämässä kirvestä kaivoon. Sopu ei tässä tapauksessa ehkä anna sijaa mutta luovimalla ja sovittelemalla mennään. Kärhämöinti on onneksi satunnaista eikä mistään varsinaisesta tappelusta voi puhua vaan samojen seinien sisäpuolelle mahdutaan ihan hyvin.
---
Neiti Jemmica Laamanen on kehittänyt teini-ikänsä myötä uuden, huvittavan tavan. Jemsu on nimittäin nälkäisenä hyvin, HYVIN vihainen ja kulkee ympäriinsä marmattaen hassulla narisevalla äänellään ja antaen äkätassua kaikille tielleen osuville nelijalkaisille.
"Minäkö?!"
(Kameran vaihto silmin nähden sinistytti tabbynaamiomme eli ehkä sittenkin..?)

Tähän mennessä on postauksessa mainittu neljä viiden laumasta. Kun liitetään tähän vielä kuva lilanassusöpöliinimussukka Tihrusta, saadaankin koko kaunis ja komea viisikko kasaan.









2 kommenttia:

  1. No voi voi, toivottavasti alkaa sujumaan. Jos ei ole tappeluja niin eihän se tilanne mahdoton ole. Meilläkin välillä kyttäillään ja sitten taas juostaan ympäri asuntoa. Välillä tuntuu että maatiaiset ja itikset puhuu eri kieltä kun seuraa näidenkin kommunikointia... Nanna huutaa ja Aada kuiskaa :)

    VastaaPoista
  2. Tuo on sellaista kummallista.
    Ii kyttää, kyttää ja sitten se menee liki - ja siitä ei maatuskat tykkää. Vieno on onneksi jo oppinut, ettei Ii olekaan Paha vaan kun sille sanoo - tai vain katsoo tiukasti - niin lähentely loppuu.
    Reppis sen sijaan ampaisee aina kaameasti huutaen karkuun - vaikkei Ii hipaisekaan. Ja silloin tietty lähtee Ii perään - Jemsu ja Tihru varjona kannoilla ("mitä-mitä-jotain-tapahtuu-me-ollaan-mukana!!"). Ja kun takaa-ajo loppuu, alkaa tassuhuidonta.

    Ilmeisesti kommunikointiongelma meilläkin. Se vain kärjistyy meidän komean kollin itsetuntojuttuun: sen hermo pettää kun kaunis nainen lähestyy?

    VastaaPoista