sunnuntai 21. elokuuta 2011

Arjen kynnyksellä - katsaus kolmanteen lomaviikkoon

Hurineesit ovat nauttineet kolmannesta lomaviikosta täysin siemauksin.

Nauttimista edisti huomattavasti Zooplussan pakettien saapuminen. Voi sitä leikin riemua (ja olihan se uusi ruokalastikin tervetullut ;))!












Muutenkin hurineesien elämään on kuluneen viikon aikana tullut lisäulottuvuutta. Ii on alkanut viime aikoina kurotella korkeuksiin, joten oli vähintäänkin oikein ja kohtuullista, että täysin turhan panttina ollut hyllyn päällys tyhjennettiin asianmukaiseen käyttöön.


Kamera on ollut kuluneella viikolla tavallistakin ahkerammassa käytössä joten julkaistavaa riittää toiseksikin kerraksi. Jätetään tältä erää tähän - Bloggerkaan ei ilmeisesti näin sunnuntaiaamuisin ole yhteistyöhaluinen kuva- ja videomateriaalin lisäämisen suhteen.

Ps. Laitetaan kuitenkin tähän loppuun vielä tämä - lämpimin ajatuksin Evelle, jolle kuuluu aina yhtä Suuri Kiitos siitä, että Ii ja Jemsu ovat meidän laumamme jäseniä. Nämä kaksi ihanaa, rakastettavaa, kaunista, persoonallista kissaa ovat painaneet tassunjälkensä meidän perheen jokaisen jäsenen sydämeen.

Ps2. Jemsu saa oman tribuuttinsa kyllä aikanaan. <3

5 kommenttia:

  1. Hah! Teille on tullut tuollainen hirvitys pallonpyörityskynnenterotuslaite! Täältäkin löytyy. Se on likkojen suuri rakkaus ja minun suuri inhokki. Eihän se nätti ole, mutta tuntuu olevan niiiiin ihana ♥

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on tuollainen pallojuttu, tosi suosittu täälläkin! Tosi kauniita kissoja teillä! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana ja suosittu tuo tosiaan tuntuu olevan. Jos ei muuten niin makuu- tai poseerausalustana. ;D

    Ja kiitos, Anni, kissakehusta! Kauniitahan ne ovat omasta mielestänikin. <3

    VastaaPoista
  4. Ihana kuvasarja valkoisesta neitokaisesta.

    VastaaPoista
  5. Ii on niin ihanan kuvauksellinen. <3

    VastaaPoista