Oma päiväni kului melkein työn merkeissä mutta olipa sillä aikaa tapahtunut kotirintamallakin.
Ennen niin rauhallinen ja hillitty Tihru on muuttunut täysin pitelemättömäksi kissapedoksi.
Mahdollisia syitä tähän muutokseen keksin tältä istumalta kolme. Ensinnäkin sterilointi on saattanut peruuttamattomasti muuttaa meidän viehkeän neitomme luonteen joksikin-jota-älköön-nimeltä-mainittako. Tai meneillään oleva Tihrun vatsanseudun pienenemiseen (tai edes kasvun rajoittamiseen/pysäyttämiseen) tähtäävä tarjottavan ruuan rajoittaminen on sekoittanut pienen eläimen pään. Tai - tämä on se todennäköisin vaihtoehto - Jemmican rakastettava riiviömäisyys on tarttuvaa laatua.
Meille saa kuitenkin vinkata jos jostain päin löytyy hyvästä tarjouksesta ISOJA, mielellään lasisia, uunivuokia. Sellaisia, joissa tällaiselle viisihenkiselle (puhun nyt ihmishengistä - nälkäisistä ja isoja annoksia syövistä sellaisista) perheelle mahtuu laittamaan ruokaa vähintään yhdeksi ruokakerraksi.
Meillä oli sellainen lasinen uuniastia ja siinä on tänään, katsantokannasta riippuen joko urhoollisesti tai epätoivoisesti, yritetty valmistaa makaronilaatikkoa. Prosessi sinänsä on aivan liian pitkä kuvattavaksi yksityiskohtaisesti mutta lopputulos on nyt kuitenkin se, että meillä ei enää kyseistä astiaa ole.
Sen sijaan meillä on ollut ruuanvalmistusta aktiivisesti häiriköivä riiviöbalineesikaksikko, joista vanhempi ja - ainakin toistaiseksi - kookkaampi osapuoli on loppujen lopuksi tunkeutunut valmista ruokaa sisältävään, jäähtymässä olleeseen astiaan ja... No, lyhyestä virsi kaunis.
Onneksi kyseinen astia on hajonnut turvallisesti tuhannen nuuskaksi. Vaarallisia sirpaleita ei ole syntynyt eikä kukaan ole edes jäänyt putoavien osien alle.
Mutta tämä tarina ei luonnollisestikaan voi olla totta. Katsokaa nyt vaikka itse:
Nämäkö suloisuutta, rauhaa, välittämistä, lempeyttä ja universaalia rakkautta huokuvat ihastuttavat olennot kykenisivät moiseen?!
Niin. Eivät minustakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti