torstai 23. huhtikuuta 2015

Hei, meidät on rokotettu!

Pikkuiset ovat jo kahta päivää vaille 10-viikkoisia. Tänään käytiin ekoilla rokotuksilla. Samalla tehtiin perusterveystarkastus eikä pennuista löytynyt mitään vikaa. Luonteetkin ovat kymppiplussaa; kaikki matkustivat nätisti, antoivat tutkia itsensä moitteetta eikä kukaan piipahtanutkaan rokotetta laitettaessa.

Isikissa Kimmo on isihommansa hoitanut. Kaksi pentuetta maailmassa ja tänään vuorossa oli kastrointi. Mamma-Olga aloitti samaan aikaan kiiman. Viime yönä laulelu oli vielä sangen maltillista mutta nyt ääntä on sen verran enemmän, että harkitsen vakavasti nukkuvani olohuoneen puolella. Vaan katsotaan, maltanko... Olgakaan ei tule enää pentuja saamaan ja sille onkin sterilointiaika varattuna ensi kuun puolenvälin paikkeille. Samalla pennut saavat toiset rokotuksensa ja alkavat olla valmiita maailmalle. Niin ne viikot vierivät...

Kaikki pennut ovat nyt varattuja ja sen myötä Einistä on tullut Ulpu.







 


Ulpu 1062 g
Karma 998 g
Ansku 1074 g
MOO 1236 g
MiniKoo 884 g

1 kommentti: