tiistai 28. elokuuta 2012

Hiljaiselon karistusta

Hurinesian henkilökunta pahoittelee laiskaa bloginpäivitystahtia.

Hiljaista on elämä ollut muutenkin. Taavetilla vallankin - edellisessä postauksessa esitellyn morsion palattua kotiin nuori sulho vietti kokonaisen vuorokauden höyhensaarilla. Sen jälkeenkin Äijän elämä on ollut aiempaa huomaamattomampaa sillä merkkailuhalut hiipuivat lemmennälkäisen naisen pyörittelyn jälkeen.

 



Viikonlopun ajaksi saatiin vähän piristystä uneliaaseen elämään. Saimme vieraiksi Paulan ja Damonin (Willicon Ma Choi Lee), jotka osallistuivat RUROKin näyttelyyn Myyrmäessä. Hurinesiasta mukaan oli ilmoitettu Ii ja Jemmica molemmille päiville sekä Taavetti sunnuntaille.
Willicon Ma Choi Lee "Damon" lauantain arvostelussa
Damon
Williccolaisia oli paikalla muutenkin runsain mitoin - ja mikäs sen mukavampaa! Lauantaina olin tosin itse häärimässä assarina, minkä vuoksi jutteleminen ja muu seurustelu jäi harmittavan vähälle. Sunnuntaina sosiaaliselle kanssakäymiselle oli aikaa paremmin - vallankin kun esitettäviä kissoja oli yksi aiottua vähemmän kun päädyin jättämään Ii-mummon kotiin. Ainahan Ii on näyttelyissä ollut jurputtavainen mutta tällä kertaa jurputus ja äkäily jatkui lauantaina myös kotona ja arvelin, että mummon on parempi levätä ja rauhoittua kotona kuin viettää toinen perättäinenkin päivä näyttelyhälinässä.

(c) Petri Jaakkola
(c) Petri Jaakkola
 Näyttelyn tulossaldo oli Jemmicalle serti molempina päivinä, lauantaina Pöö oli myös TP. Ii sai sertinsä lauantaina ja Taavetin ja Damonin kesken jaettiin sijat sunnuntaina siten, että Taavetti oli harmonisempana kokonaisuutena EX1 ja velipoika EX2.

Jemmican näyttelyura onkin nyt sitten tovin aikaa pysähdyksissä sillä seuraava serti pitäisi hakea ulkomailta. Iin kanssa oli tarkoitus tähdätä seuraavaan titteliin pidemmän kaavan mukaan eli kahdeksan sertin reittiä. Nyt oltaisiin puolivälissä ja jatko riippuu ihan siitä, miten kaunokaisen hermot jatkossa kestävät näyttelytouhua.

(c) Petri Jaakkola
(c) Petri Jaakkola
Erityisen ihanaa sunnuntaina oli se, että Willicon Teekakkosia oli paikalla peräti neljä: ruskeanaamio balineesipoikien Taavetin ja Damonin lisäksi valkoiset siamilaissisaret Nala ja Milla. Ihan mahtavaa!

Valkoiset siamilaiset värin parhaan valinnassa sunnuntaina
Kiitokset kaikille jälleen kerran hauskasta seurasta; tylsää hetkeä ei tälläkään kertaa ehtinyt eteen tulla. :D

Hurinesian näyttelyt jatkuvat heti syyskuussa Tampereen PIROKissa, jonne lähden Iin kanssa. Assarinhommiakin olisi taas tarkoitus tehdä - jutella ehtii silloin tosiaan vähemmän mutta näkeepä ihania kissoja lähietäisyydeltä senkin edestä. :)

P.S. Isot kiitokset Petrille kuvista, joita voi ihailla lisää täällä.



4 kommenttia:

  1. Onnea taas kerran mahtavasta näyttelystä ♥

    Täytyy varmaan perustaa faniklubi Iille (ellei sellaista jo ole), niin kauniilta "mummo" näyttää jurputtaessaankin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! ♥

    Hämmästelin itsekin, kuinka Petrin kuvissa Ii näyttää suorastaan enkelimäisen suloiselta vaikka kiukkusi tauotta pöydällä ollessaan. Mummo osaa... ;)

    VastaaPoista
  3. Alan toistaan itseäni, mutta kyllä on kauniit kissat. Rakastin lapsena Disneyn Aristokatteja ja aina se tulee mieleeni kun ihailen kissojasi :)

    VastaaPoista