perjantai 9. joulukuuta 2011

Willicon Teonsanat II - neliviikkoiset

Arki on alkanut ja elämän muiden kiireiden vuoksi viikkoiskuvat tulevat tällä kertaa päivän myöhässä.

Neljäs viikko on tuonut paljon uutta pikkukissojen elämään.

Heti neljännen elinviikon alussa naperot madotettiin ensimmäisen kerran. Axilur 3 pv meni ilman ongelmia.

Vessalaatikot on laitettu esille ja niihin saatiin heti kutitustuotoksia, minkä jälkeen oivallus syntyi saman tien. Ensimmäisenä yksinolopäivänä laatikkoon oli ilmaantunut useampiakin pissoja. Harjoittelu luonnollisesti jatkuu mutta kyllä ihmismamma on ollut YLPEÄ vauvojen oivalluskyvystä ja oppimisnopeudesta. ;)

Kiinteää ruokaa on tarjottu ja se maistui kaikille. Iso-Arska riehaantui täysin päästessään jättämään hyvästit ainoastaan maidosta koostuvalle dieetille ja pisteli ensimmäisellä maistelukerralla ruokaa napaansa niin paljon, että ennen-jälkeen -punnitus näytti 11 gramman lisäystä. :D Muut ruokaan välittömästi rakastuneet olivat Taavetti, Eemeli ja Hantta. Lautasen ympärillä kävi hirmuinen lussutus kun neljä piiperöä nautti ateriasta. Kuten sanottu, myös Nalasta ja Piipasta suuhun laitettu pöperö maistui ihan käypäiseltä ja se makusteltiin tyytyväisenä vaikkeivat neitokaiset liittyneetkään lautasen ympärillä ahmuttavaan jengiin.

Vauvojen vauhti ja koordinaatio ovat kasvaneet hirmuisesti ja ne hinkuvat kovasti päästä pois omasta huoneestaan. Sinne mennessään saakin olla varuillaan sillä mamma-Iin lisäksi ovella saattaa olla useampi minikissa tulijaa vastassa. Sylissä nämä viihtyvät kaikki ja öisin lattiatasossa nukkuja saa takuuvarmasti viereensä kissoja kainalon täydeltä.

Jokainen näistä täydellisistä pienistä kissapedoista on saavuttanut söpöyden teoreettisen lakipisteen jo aikaa sitten mutta yhä edelleen kukin minitiikeri muuttuu päivä päivältä ihanammaksi. Tällä menolla rikotaan siis kaikki vallitsevat luonnolait - sen lisäksi että täällä kasvattikodissa tulee särkymään useita sydämiä luovutusiän koittaessa.

Tässä he ovat: Willicon Teonsanat II 4 vk + 1 päivä:

Nala
Willicon Flirt Tai Lee (SIA w 67 var)





Hantta
Willicon Hu Ri Cee (SIA a var)





Arska
Willicon Ma Choi Lee (BAL n)





Eemeli
Willicon Wel Mui Lee (SIA w 67 var)





Taavetti
Willicon Chil Lai Lee (BAL n)





Piipa
Willicon Po Goi Lee (SIA w 67 var)




5 kommenttia:

  1. Hienot kuvat olet taas ottanut Nina ja hienoa työtä teet vempuloitten kanssa muutenkin. Etä-äiti hyrisee tyytyväisyydestä ja kiittää tuhannesti ja taas tuhannesti. <3

    VastaaPoista
  2. Enpä kyllä yhtään ihmettele, että sydämiä särkyy kun on luovutuksen aika! Vielä on kuitenkin onneksi aikaa nauttia pienokaisten ihanasta seurasta!

    VastaaPoista
  3. Samaa sanon minä. Sydän särkyy kuvia katsellessa. Voi miiten olen kateellinen. Ihania pentuja talon täydeltä. Miten kauniita kaikki. Ihania korvia kuvat pullollaan :)

    VastaaPoista
  4. Söpöjä pentuja ja aivan ihanat rekkarinimet :D

    VastaaPoista
  5. Että miten kekseliäät nimet! :D

    - Brassian ja Chillan omistaja kissiksestä. ;)

    VastaaPoista