perjantai 11. marraskuuta 2011

Willicon Teonsanat II ovat täällä!!

Kärsimätön odottaminen palkittiin runsain mitoin eilen, 10.11.2011, kun ihana, ihmeellinen Ii synnytti kuusi maailman suloisinta kissavauvaa. Tiineyspäiviä oli takana 67.


Ensimmäinen merkki jostain ihan uudesta tuli aamulla klo 08:50 kun Iiltä tuli limatulppa. Myös mamman siihen asti erinomainen ruokahalu oli kadonnut jo edellisenä iltana.


Puolenpäivän jälkeen tuli vielä pienen pientä vuotoa ja yhden jälkeen mamma alkoi naukumaan ihan uudella äänellä. Ja niinpä klo 13:35 Ii selvästi jo ponnisti ensimmäisen kerran.


Ensimmäistä vaaveroa tehtiin tovin aikaa: vedet tulivat lopulta klo 14:16 ja vauva oli maailmassa klo 14:39. Painoa 95 g, illalla alustavasti katsottu sukupuoli olisi tyttö.

Sitten ei enää ihmeteltykään. Vauva numero kaksi oli maailmassa klo 14:43. 104 g, myös mahdollisesti tyttö.

Loput on alustavasti katsottu pojiksi. Ne syntyivät klo 15:00 (96 g), 15:07 (89 g), 15:36 (84 g) ja 15:40 (84 g). Toiseksi viimeinen tuli pylly edellä mutta se, kuten muutkin, oli nätisti kalvopaketissa ja syntyi ilman minkäänlaisia ongelmia.


Synnytyksessä ei ihmismamman apua tarvittu. Vaikka pentuja tuli nopsaan tahtiin, Ii ehti hoitaa aivan kaiken itse. Uudelta tulokkaalta emo lipaisi kalvot kuonon seudulta, tarkasti sitten pikaisesti, että aiemmilla pennuilla on asiat kunnossa ja viimeisteli lopuksi uuden tulokkaan putsauksen ja pesun. Itse kurkin pesän reunalta ja sain vain todeta, että jokainen pikkuinen alkoi hengittää, äännellä ja liikkua saman tien. Uskomatonta, ihanaa ja ihmeellistä!!

Lopulliseksi synnytyspaikakseen Ii valiksi saman pesän, joka tuli tutuksi Iin muutettua meille. Illemmalla Ii muutti avustetusti parempiin tiloihin eli sturdipesään.


Etämamma Eve pääsi heti alkuillasta pesuetta katsomaan ja itse olin tietenkin etuoikeutetussa asemassa eli sain nukkua yön näiden ihanuuksien vieressä.

Heti aamuun mennessä pentujen painot olivat nousseet 4 - 7 grammaa, yhtä lukuunottamatta. Esikoisena syntynyt otti luultavasti heti punnituksen jälkeen vahinkoa takaisin sillä kun sisarukset vaipuivat maidonhuuruiseen uneen, topakka ykkönen imi vielä pitkään tissiä korvat viuhtoen.

Tässä aamuisia kuvia vajaan vuorokauden ikäisistä Willicon Teonsanat II-lapsukaisista ja valtavan upean työn tehneestä mamma-Iistä.












PS. Lienee sanomattakin selvää, mitkä täällä ovat tunnelmat... Ei tätä voi edes yrittää selittää. Olen pakahtumaisillani, kuten koko muu perhe, ja tiedän, että ihana etämammamme Eve tuntee ihan samoin.

13 kommenttia:

  1. Onnea onnea koko perheelle! Suloisen söpöjä jokainen : )

    VastaaPoista
  2. Aivan liikuttavan ihanan näköisiä pikkukisuja <3
    Sydän ihan pakahtuu kun ajattelee noita pieniä otuksia.
    Niina

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania. Ja mikä mamma! 6 poikasta! Uskomatonta. Onnea teille kaikille valtavasti!

    VastaaPoista
  4. Mielettömän herttasia kisuja. :p Tästä postauksesta tuli muutenki niiiiiiin hyvälle tuulelle, ettei mitään järkeä!

    VastaaPoista
  5. Onnea, ihania ovat ja ihanasti näemmä mennyt :)

    VastaaPoista
  6. Voi ei, mikä ihana ihana pikkuissekamelska noissa kuvissa! <3 <3 En uskalla edes kuvitella, miten suloinen kuusikko on oikeasti. :)

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon! Tuli ihan tippa linssiin tätä lukiessa :')

    VastaaPoista
  8. Aivan liian suloisia valkoisia naperoita, onnea aivan hirveästi <33

    VastaaPoista
  9. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ja hienolle uudelle äidille kanssa onnea ♥

    VastaaPoista
  10. Ihania pentuja :) Niin pieniä <3 Onnea koko pesueelle!

    VastaaPoista
  11. Kaunis kiitos kaikille onnitteluista!

    Uusi postaus kertookin, miksi tässä on tovi vierähtänyt ennen kuin ehdin näistä ihanista toivotuksista oikein kunnolla nautiskelemaan.

    VastaaPoista