maanantai 15. elokuuta 2011

Lomaviikko nro 2

Loma on jatkunut suurin piirtein samoissa merkeissä kuin aiemminkin - paljon tyhjänpanttina pyörimistä ja hyvin vähän mitään tolkullista tekemistä.

Viikon kenties ainoa vähänkään tolkullinen osuus on tässä jo hyvässä vauhdissa:
Ja suunnilleen tähän perjantai-ilta päättyi:
Tamski kävi siis sterilaatiossa. Koiranpentuja emme ole missään vaiheessa suunnitelleet (vaikka tyttö ihan tosisuperhieno onkin) ja toistaiseksi ainoat eli ensimmäiset juoksut olivat aivan kamalat - tälläpä on sitten hoidettu ne asiat pois päiväjärjestyksestä (toimenpiteen pitkän tähtäimen terveysvaikutuksia unohtamatta!).

Järjettömältähän se jotenkin tuntui siinä vaiheessa kun säkenöivän terve ja reipas koira sai rauhoittavan piikin ja nuukahti mamman syliin ja sitä lähdettiin kahden hoitajan voimin leikkuriin kantamaan. Mutta nyt, pari päivää toimenpiteen jälkeen, tilanne näyttää tosi hyvältä. Haava on tosi nätti ja Tams on omasta mielestään jo aivan terve tyttö; virtaa ja tekemisen iloa riittää. Toisaalta megaiso tötterö ei tunnu sekään Tamskia millään tavalla häiritsevän. Sanoisin, että muitten hyvien puoliensa ohella sopeutuvainen otus. Tykkään.

Kissat ovat olleet lähinnä huolissaan siitä, muistetaanko heille Aivan Varmasti antaa aina säädettyyn aikaan ruokaa.
video
Ja vaikka aina on muistettu, toiset ovat laajentaneet ruokavaliotaan ehkä hieman kummeksuttavinkin aineksin. Ainakin tässä pätkässä näyttää välillä siltä, että Reppis on syvästi huolissaan siitä, mitä kaverit oikein alentuvat syömään...
video
Muuten ollaan ulkoiltu,
seurattu maailman tapahtumia,
ja näytetty syötävän söpöiltä,


tai jopa vielä sitäkin söpömmiltä.


Että kyllä nämä sateenkaaret olisivat voineet sijoittua vähän oikeamminkin.
Ei ehkä kulta-aarretta mutta jotain paljon, paljon parempaa löytyy nimittäin juuri kaaren alta, ei sen kummastakaan päästä.


6 kommenttia:

  1. Meillä mentiin meilkein kajareista läpi kun katsottiin ruokavideo. Ja nyt tähystellään raapimapuun päällä että missä helvetissä täällä on nyt muita kissoja?

    VastaaPoista
  2. Pasta taatusti al dente! :D

    On siinä taas Hurinesian väellä ollut touhuiluja kerrakseen. Hienoa, että Tamskin leikkauksestatoipuminen on ollut nopeaa.

    Eve

    VastaaPoista
  3. Toivotaan, että toipuminen leikkauksesta jatkuu hyvänä! Ainakin kaikki merkit ovat ilmassa :)

    VastaaPoista
  4. Elina: :D niin tuttua....

    Eve: "al dente" *reps*

    Naukulan Mamma & Eve: kyllä, _tosi_ hyvältä näyttää. Enpä olisi uskonut, että näin vaivattomasti voi lähteä toipilasaika sujumaan.

    VastaaPoista
  5. Haastettiin lomailevat hurineesit vastailemaan kysymyksiin. Löytyy meidän blogista. Paranemisia Tamskille, vaikka taitaa olla jo aika parantunut :)

    VastaaPoista
  6. Voi Tamskia, mutta ymmärrän hyvin! Lienee neiti jo parantunutkin vallan. Siskollaan juuri juoksut meneillään ja ah niin ärsyttävää. Ei pääse treeneihin, ei puistoon :( Tänään naapurin uros pyöri oven takana ;o) Yritin soittaakin joku päivä kun kulmilla pyörin, että oltais tultu Tryffelin kanssa painimaan :) Terv. Katri

    VastaaPoista