Tänään on kuusi vuotta siitä kun Vieno liittyi meidän perheeseemme.
Eilen tuli kaksi vuotta siitä kun saimme Frumoksen täyttämään pikkukoiran paikkaa.
Molemmat ovat paikkansa täyttäneet enemmän kuin hyvin. Täydellisesti.
"Joo, ihan miten vaan." |
"Yo man, kotikoirana eläminen rulettaa." |
Viime viikonloppuna kävimme pitkästä aikaa koiranäyttelyssä.
Ohjelmassa oli Suomen Papillon- ja Phalèneyhdistyksen erikoisnäyttely Kouvolassa. Papillonit olivat vuorossa sunnuntaina. Matkaseuraksi sain Tuijan, jonka tunnen Nokkosen isän Rockyn kasvattajana & omistajana. Koiraa (ja vähän muutakin :) ) puhuessa matka taittui rattoisasti.
Koska olen niin kokenut ja taitava (saa nauraa!!!) handleri, sain esittää Nokkosen lisäksi babyluokkaan osallistuneen Ellin, joka on Noksun lailla Tuiscalo's-kennelin kasvatti.
Asialleen omistautunut handleri työssään. :P Kuva (c) Dogtours |
Elli oli ROP ja BIS pentu ja Nokkonen NUK1, PN2 ja SERT.
Sama suomeksi: Elli oli paikalla olleista papillonpennuista kaunein ja voitti vielä vertailun edellispäivän voittaneeseen phalènepentuun.
Nokkonen valittiin kahdesta junnunartusta kauniimmaksi. Kaikista paikalla olleista (mukana siis avoimen ja valioluokan daamit) nartuista Noksu tuli kakkoseksi ja koskapa ykköseksi tullut (joka oli lopulta koko näyttelyviikonlopun Best In Show) oli jo sertinsä kerännyt, Nokkonen sai ensimmäisen sertinsä. Jee!
Elli kauneimpana pentuna Kuva (c) Dogtours |
Elli ja palkintosaalista Kuva (c) Juha Jokinen |
Sertin saajan on helppo hymyillä? Kuva (c) Juha Jokinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti