torstai 10. tammikuuta 2013

Laiskasti,

kovin laiskasti on lähtenyt tämä vuosi käyntiin.
Ainakin blogin ylläpidon osalta.

Kissoilla on virtaa sen sijaan riittänyt.
Ralliin, hippaan ja piilosilla oloon löytyy onneksi aina kaveri. Se hyvä puoli on kissalaumassa. Olettaen, että lauma on sopuisa. Meillä se on.





Leluja on tapettu mutta onneksi kaupasta saa uusia. Zooplus toimittaa niitä jopa kotiin asti.



Laiskakin kissanomistaja on jaksanut siivota uutterasti kissojen hiekkalaatikoita. Niinkin ahkerasti, että yksi vessalaatikko riksahti-raksahti rikki. Onneksi Zooplus tuo kotiin myös uusia vessoja. Tällaisia on jo kaksi käytössä ja ensi viikolla saadaan kaksi lisää; yksi rikkoutuneen toisenlaisen tilalle ja yksi muuten vaan. Koska kissanvessoja ei ole koskaan liikaa. (Paitsi sitten kun kotona ei enää mahdu niiden takia ollenkaan liikkumaan. Eikä niitä sittenkään ole kissojen mielestä liikaa.)



Laiskuuteen on ollut yksi poikkeus ja se tapahtui eilen. Reipas emäntä löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla (niin voi tehdä jopa talvella!) ja päätti kävellä koiran kanssa asioille Nikkilään. Pienen kiertotien valitseminen johtikin siihen, että 10 km menomatkasta tuli 14 km. Ja takaisinkin päin käveltiin muutama kilometri.


Asioista tietämätön saattaisi kutsua sitä eksymiseksi (etenkin kun välillä piti katsoa jo puhelimestakin, kuinka kauaksi oletetusta suunasta tulikaan harhauduttua...) mutta todellisuudessa se oli Reippautta.


Ehkä me reippaillaan nyt jonkin aikaa tutummissa maastoissa. Tai keskitytään enemmän katsomaan kun kissat reippailevat. Niiltä se käy niin luonnollisesti.

6 kommenttia:

  1. Noi CatIt hiekkikset on myös täällä suosiossa. Kolmannenkin hankkisin, jos se mahtuisi johonkin siskon valittamatta hiekkiksestä yhteisissä tiloissa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeat reunat, jotka eivät ulottuvaistenkaan reunapissejä valuta ulos, ovat meillä pop. Tilaviakin nuo ovat eivätkä ollenkaan kalleimmasta päästä. Vielä kun värivaihtoehdoissa on Hurinesian lemppari niin mitäpä voi enää toivoa?! (- Paitsi että siskokin ymmärtäisi asian tärkeyden??) ;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Meillekin mahtuisi helposti muutama vaaleanpunainen Modkat - ja saattaisinpa kokeilla Litter Spinneriäkin jos sen saisi oikean värisenä ja palautustakuulla jos ei toimikaan. :D

      Poista