lauantai 10. maaliskuuta 2012

Viimeistä viedään

Huomenna lähtee viimeinenkin Teekakkonen ikiomaan kotiinsa. Taavetti on saanut pitää Nalan (ent. Piipa) painikaverina näin pitkään eikä meillä kellään ole ollut mitään sitä vastaan. Ihana sylimussukka, olkapäillä keikkuja, persoonallisella äänellä asiansa nariseva touhutytteliini jättää meille fyysistä kokoansa paljon isomman tyhjän paikan.


Pentutohinan laannuttua katsetta on ehditty vaihteeksi suunnata tulevaankin.

Jemsu kävi sulholassa mutta reissu ei luultavasti tuottanut tulosta. Huutelu loppui tykkänänsä kun pari jäi hääsviittiin eikä läheisyyttä hyvältä näyttäneestä alusta huolimatta löytynyt. Kotiin lähdön hetkellä Jems loi taas kaihoisia katseita sulhoonsa ja nuuhkutteli säyseästi. Kotona huutelu alkoi heti uudelleen. Ehkä Jems olisi kaivannut omaa mammaansa häätouhuihin esiliinaksi? ;)

Huhtikuun viimeiseksi sunnuntaiksi olemme ilmottautuneet RUROKin näyttelyyn Messukeskukseen. Taavetti tekee ensiesiintymisensä tuolloin vielä himppaa alle 6-kuisena. Siskopuoli Tihru on toisena Hurinesian edustajana mukana. 

Ulkomaan ajatuksiakin on - sattuneesta syystä - ilmassa mutta palataan niihin kun ne ovat ajankohtaisempia... sillä välin keskitymme etupäässä näihin tunnelmiin:


6 kommenttia:

  1. Täplätytöt myös osallistumassa Messukeskuksen näytelmään, ehkä tulemme kurkkaamaan :)

    VastaaPoista
  2. Taisi pieni tyttö tosiaan kaivata ihmisseuraa, toivotaan kovasti että ensi kerralla tärppäisi...

    VastaaPoista
  3. Peesaan Mammaa - soma kasa todellakin :)

    VastaaPoista
  4. Siellä katsojapalvelu toimii,melkoinen läjä kisuleita,tykkään!

    VastaaPoista
  5. Anni: tervetuloa! Itsekin voisin mieluusti poiketa kurkkaamassa kauniita glitteriturkkeja. :)

    Tiina ja Marleena: Kunpa se uusi kerta tulisi nopsaan... Jemsusta kun ei koskaan tiedä. ;)

    Mamma, Lissu, Tansku: Kiitos, itsekin tykkään. Etenkin olla itse kasan alimmaisena. :D

    VastaaPoista