tiistai 4. lokakuuta 2011

Maanantain masukuva

Kun eilen aamulla kamera ja masu sattuivat sopivasti kohdakkain niin tehdään sitten maanantaista virallinen masunkuvauspäivä.

Masu 3.10.
Odottavan mamman vaatimukset ruokailun suhteen ovat hieman haastavat toteuttaa taloudessa, johon kuuluu painon suhteen tarkkailunalaisia kissoja.

Anna tähän nyt sitten vain yhdelle ruokaa...
Eilen laitoinkin Iille raksukupin vauvahuoneeseen (jossa oli jo aiemmin vessalaatikko ja vesikuppi - sekä edellisessä postauksessa mainittu sturdipesä). Nyt ko huoneen ovi on aina kiinni ja tulevaa mammaa päästetään tarpeen mukaan sinne ruokailemaan. Ii otti muutoksen tyytyväisenä vastaan, oppi nopsaan pyytämään palvelijan paikalle avaamaan oven - ja käytti privaattitilaansa myös lepäilyyn. Vauvahuone on siis hyvissä ajoin vihitty tulevan mamman rauhalliseksi lepäily- ja tankkauspaikaksi.

Myös näin häkellyttävä näky osui eilen silmiin.


Siis petaamatta jäänyt juniorin sänky ei ole tässä (meillä yleensäkään) SE juttu vaan se, että Ii on sopuisasti nukkumassa samassa sängyssä Reppiksen kanssa!! Ja vaikka kuvaushetkellä Ii otti tuiman tuijotusilmeen, siinä oikeasti nukuttiin. Leppoisasti ja kaikessa rauhassa.

Vaikka tuo kuva oli poikkeus Iin suhtautumisessa Reppikseen, Ii on muuten rauhoittunut hurjasti. Ennen Ii oli vauhdikkaimpana mukana jumppamaikka-Jemsun iltaralleissa. Ei tule kuuloonkaan enää: ylvään tyynenä Ii seuraa sivusta kun Tihru on ottanut paikan Jemsun treenikaverina. Se taas ei ole ollenkaan hullumpi asia: paino-ongelmien kanssa paininut, nyt jo solakaksi sujahtanut Tihru saa nyt lisääntyneen liikunnan ansiosta isompia ruoka-annnoksia. Ja kaikki ovat tyytyväisiä. :)



5 kommenttia:

  1. Onnittelut Iin pyöristyneestä masusta! T:blogipimennossa ollut

    VastaaPoista
  2. Voi, tuo alimmainen kuva! Kaveri puree kynsiä niinku mäkin :-D

    VastaaPoista
  3. Jee, tsemppiä vauvaodotukseen, saat viikonlopun reissulla kertoa sitten KAIKEN :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset tsemppauksista; on tämä ihanaa jännää. <3

    VastaaPoista