perjantai 30. syyskuuta 2011

Meillä odotetaan

Kyllä se on nyt uskallettava jo sanoa ääneenkin, että meillä odotetaan kissavauvoja.


Ii on näyttänyt raskausmerkkejä lähestulkoon oppikirjan mukaan ja hormonit ovat pitäneet odottajaa ajoittain vähän levottomana. Niinpä yhtenä kuluvan viikon iltapuhteena - Iin tehtyä ehkä sen illan kolmannenkymmenennen lenkin sängyn kautta, koko koti kiertäen ja välillä minua vaativasti katsoen ja samalla määhkäisten - viritin sturdipesänkin jo valmiiksi. Ii tuli heti tarkastamaan tilat, pesiytyi ja putsasi masunsa ja tassunsa huolellisesti - selvästi tyytyväisenä kun Hänen Tilansa lopultakin, näin virallisesti, huomioitiin.

Hassu, ihana kissa. <3


Nyt toivotaan, että tällä kertaa kaikki etenee hyvin ja marraskuun alkupuolella päivänvalon näkee pesällinen balineesi- ja simskuvariantti-Williccoja.

Muuten elo on ollut rauhallista. Mamman sairaslomailu on tuonut kissojen elämään paljon extraa pötköttelyn ja sylittelyn saralla - lämpö ja tunne on jaettu yhteisesti.




Kaunis syksyinen sää on myös hellinyt tarhailevaa laumaa.




Uuden kameran kanssa tekisi mieli räpsytellä koko ajan ja joitain ihan onnistuneita hetkiä ollaankin onnistuttu tallentamaan. Kuten nämä pari leikki-ilmettä. :D


3 kommenttia:

  1. Täällä pidetään peukkuja, jotta raskaus sujuisi hyvin ja saisin ihailtavaksi kuvia vastustamattomista vauveleista :)

    VastaaPoista