Tämän päivän ei pitänyt olla tänään

Teksti, jota minun ei pitäisi joutua kirjoittamaan. Ei koskaan mutta ei ainakaan vielä nyt.

Suuri Kissapersoona on poissa. 

Kimmo nukkui ikiuneen tänään aamupäivällä oman, tutun eläinlääkärin luona.

Kimmon käytös muuttui niin pikkuhiljaa ja vähitellen, että epäilimme itseämme. Ensin Kimmo tuli vain syliin eri tavalla. Asetteli itseään pidempään, laittoi päänsä hitusen eri asentoon kuin ennen. Lopulta tajusimme, ettei Kimmo enää koskaan nuku lempipaikallaan takan päällä. Kimmo ei enää hypännyt keittiön tasoille ennen ruoka-aikaa. Kimmon ilme alkoi olla erilainen: korvat olivat alhaalla ja vilkkarit tulivat enemmän silmien eteen. Turkki oli hassusti pörhöllään selästä. Lepoasento alkoi yhä useammin olla epätyypillinen meidän täplämonsterillemme.

Kimmo söi koko ajan normaalisti. Vessa-asiat sujuivat niin kuin pitää.

Kimmosta otettiin verikokeet kahteen kertaan. Joissain arvoissa oli jonkin verran heittoa viitteisiin verrattuna mutta ei mitään, mistä olisi saanut kunnolla kiinni.

Lopulta päädyttiin ottamaan Kimmosta röntgenkuva. Kaiken varalta.

Kuva oli täysi yllätys. Se puhui selkeästi. Kimmon koko selän mitalla oli nikamien väleissä luusilloittumia. Myös selkeitä luupiikkejä erottui.

Kimmo sai kipulääkettä. Ilme kirkastui, sohvalle hyppääminen onnistui taas, joskus maistui jopa pieni paini Minin kanssa.  Lääkitystä jatkettiin turvallinen aika, annosta pienennettiin, välillä yritettiin olla ilman. Nyt muutosta ei tarvinnut miettiä. Se oli dramaattinen.

Sähköposti ja puhelin lauloivat. Selvitettiin, kokeiltiin, mietittiin.

Mutta selvääkin selvempää oli vain yksi asia: Kimmo oli lähestulkoon oma itsensä vahvalla kipulääkeannostuksella muttei pärjännyt yhtään ilman tai edes vähennetyllä annoksella.

Neljävuotias kissa, joka on parantumattomasti, kroonisesti kipusairas. Tulevaisuuden näkymänä päättymätön vahva kipulääkitys. Odottelisimme vain sitä hetkeä, jolloin munuaiset ja/tai maksa eivät enää toimisi - ja aiheuttaisimme sillä mahdollisesti lisää ikävää oloa ystävällemme.

En tiedä, mitä sinä olisit tehnyt.

Me itkimme, mietimme, itkimme lisää ja juttelimme useaan otteeseen oman eläinlääkärimme kanssa. Täydessä yhteisymmärryksessä päädyimme antamaan Kimmolle viimeiset viikot täyttä kipulääkeannosta. Niiden aikana Kimmo sai ulkoilla tarhassa, syödä herkkuruokiaan, nauttia sylittelystä ja kissakavereidensa seurasta.  Viettää kaikin puolin huoletonta ja rakastettua kissanelämää.

Ja sitten lähteä nukkumaan paikkaan, jossa kaikki kipu on lopullisesti poissa.

Jokainen Kimmon tavannut ja tuntenut tietää, mitä olemme menettäneet ja mitä käymme nyt läpi. Tämä suru on loputon, vaikka aika tuleekin hiomaan siitä terävimmät reunat. Nyt se viiltää syvältä ja tuskallisesti.

Kimmo on poissa.