maanantai 30. joulukuuta 2013

Katsaus kuluneeseen vuoteen

Tammikuussa julkistin ääneen haaveilevani koirakaverista Tamaralle. Ja kävi niin kuin usein on tapana: kun asiat on otettu kunnolla esiin, alkaa tapahtua. Meille muutti paperiton kodinvaihtaja-perhoskoira Peppi. Jemmica ja Warre viettivät häitä.


Helmikuussa pidettiin talvea, podettiin flunssaa (onneksi vain kaksijalkaiset!) ja vietettiin hiihtolomaa koko perheen voimin. Jemmican tiineys varmistui.



Maaliskuussa Jemmica kasvatti masuaan. Ii täytti neljä vuotta. Extreme-matkailimme lähes koko lauman voimin rokotuksille ja päätimme pyytää ensi vuonna rokottajan kotikäynnille. Maaliskuun viimeisenä päivänä Jemmica synnytti Willicon Pääsiäispupuset; neljä tomeraa pentua.


Huhtikuussa sielunsiskoni Tihru täytti kolme. Unto, Eppu, Evil Mysti ja MAUri - kolme balineesia ja yksi itämainen pitkäkarva - kasvoivat ja alkoivat näyttää todellista karvanväriään.


Toukokuussa MAUrista tuli ensin MAUra ja sitten Sunniva (lopulta uudessa kodissaan Mulan). Tyttö siis - ja vielä emonsa värinen! Myös porukan itis Evil Mysti teki sukupuolenvaihdoksen muuttuen Miss Mystiqueksi (Miss M:stä tuli omassa kodissaan Bella). Kamera oli palvellut itsensä loppuun ja saimme kuun lopulla ihanan vieraan Naukulan Mammasta, joka paitsi kyläili, myös kuvasi masutaudin selättäneitä pikkuriiviöitä. Ihan kuun lopulla ehdittiin ekoille rokotuksille ja saatiin sirut. Tarhan laajennus toteutui.


Kesäkuun alussa julkaistiin uutinen perheenlisäyksestä. Keskimaan Hobbit Fosco 'Flairy' - sittemmin kutsumanimi vääntyi suussa Ähväksi - oli muuttamassa meille juhannuksen seutuvilla. Kesäisen lämpimät säät sallivat Pupusten ihmetellä ulkoilmaa. Uusi kamera oli kovassa käytössä. Panda kävi korkkaamassa kastraattiluokat Hyvinkäällä ERY-SYDin drive-in-näyttelyssä. Pupuset saivat vahvistusrokotukset ja alkoivat muuttaa yksi kerrallaan omiin koteihinsa. Tamara ja Peppi täyttivät parin päivän ikäerolla kolme vuotta.



Heinäkuu alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Irti päässyt iso koira tappoi elämäniloa pursunneen Pepin meidän kotimme kuistille. Maailma pysähtyi.



Niin ikään heinäkuussa Unto - uudessa kodissaan Gizmo - lähti viimeisenä Pupusena maailmalle.  Ähvä aloitti näyttelyuransa POROKissa ollen molempien päivien BIS pentu, samoin tupla-BIS tuli kuun lopulla SUROKista. Päivä- ja yökausien rescuesivustoilla surffailu johti puheluihin, vierailuun ja Frumoksen liittymiseen perheeseen.


Heinä-elokuun vaihteessa saimme nauttia lainapoika Onnin vierailusta. Tarhalaajennus oli ahkerassa - ja vauhdikkaassa - käytössä.


Elokuussa Panda ja Flairy osallistuivat URKin järjestämään yhden päivän kahden sertin näyttelyyn, Tallinnan näyttelyyn puolen kuun maissa ja vielä kuun lopulla RUROKin näyttelyyn Vantaalla. Tallinnan  matkalla rakastuin punaiseen mieheen. RUROKin sunnuntaina Ähvä sai viidennen BISsinsä ja sen myötä Junior Winner -tittelin. Jemmica astutettiin Taavetin pojalla, Alilla.



Syyskuun alussa prinsessa Marialla tuli ensimmäinen ikävuosi täyteen. Frumoksen kotimaassa Romaniassa alkoi kulkukoirien järjetön vainoaminen. Panda täytti kolme vuotta. Kuun lopussa matkattiin Seinäjoelle POH-KISsin näyttelyyn.


Lokakuussa osallistuimme URKin Kirkkonummen näyttelyyn. Ähvän näyttely jäi yksipäiväiseksi silmähaaverin takia (pieni pintahaava, johin saatiin päivystyksestä heti lääkkeet) mutta Panda oli kastraattiuroksien BIS molempina päivinä. Pupumme Oona lähti ikivihreille apilaniityille. Jemmican tiineys julkistettiin ja World Winner Shown ensimmäisenä päivänä, lauantain 26.10. syntyi 5 pentua - balineesi ja neljä simskuvarianttia.


Marraskuussa kasvatettiin WW-vauvoja, jotka saivat kutsumanimikseen Seija, Ronny, Jonska, Allu ja Ellen. Aluksi näytti siltä, että vain Seija ja Ellen olisivat olleet tyttöjä... mutta niin vain kävi, että tyttöjä olikin neljä ja Allu ainoa poika. Marraskuun lopussa perhe kasvoi pienellä, suloisella ja kovatahtoisella papillontytöllä kun Neiti Nokkonen (sijoitukseen tullut Tuiscalo's Nightingale) liittyi laumaan.


Lippujen liehuessa itsenäisyyspäivänä mammakissa Jemmica täytti kolme vuotta. Joulu vilahti ohi pentumaisissa tohinoissa. Kuun lopussa pennut ehtivät käydä ensimmäisillä rokotuksillaan. Näyttelyvuosi päättyi huimaavaan hetkeen sunnuntaina 29.12. kun Panda sai kymmenennen BISsinsä yli 10-kuisena ja saavutti näin tittelin DSM (Keskimaan blogi)!













4 kommenttia:

  1. Paljon on siellä vuoteen mahtunut tapahtumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä; nyt sen taakse päin katsoessa huomaa. Vuosi vilahti NIIN nopeasti mutta kaikenlaista ehdittiin silti kokemaan!

      Poista
  2. Iloa ja surun on vuoteenne mahtunut! Hyvää alkavaa vuotta 2014.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jo kirjoittaa, että enemmän kuitenkin iloa mutta en sitten voinutkaan.
      Sekä surut että ilot ovat olleet niin suuria, ettei näitä voi keskenään verrata.
      Kokemuksia; niitä ollaan ainakin saatu. Ehkä myös kasvettu niiden myötä?

      Samoin, hyvää alkanutta vuotta!

      Poista