sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Maailmannäyttelypäivän tähdet

Jemmica päätti synnyttää viisikkonsa juhlavasti maailmannäyttelyn ensimmäisenä päivänä.

Lauantaina 26.10.2013 klo 01:48 syntyi ensimmäinen pikkuinen - viides ja viimeinen tasan tuntia myöhemmin klo 02:48. Lienee turha erikseen mainita, että synnytys sujui Jemsulta ongelmitta. Jokainen nakki oli heti syntymänsä jälkeen liikkuvainen ja ääntäkin jokaisesta lähti kun emo oli asianmukaisesti putsaillut enimmät kalvot naamalta.

Kuvat ovat tällä kertaa surkeaa kännykkälaatua. Synnytys ei aikaa katso mutta nyt osuttiin sen verran kiireiseen viikonloppuun, että olen mieluummin viettänyt vähäistä käytettävissä olevaa aikaa pentujen kuin kameran kanssa.

Yökuvia:






Tänään otettuja:
Ykkönen (korvanreunat jo selkeän tummat):

Kakkonen (tälläkin jo tummuvat korvanreunat):


Kolmonen (on alkanut nostaa painoaan reippaimmin):

Nelonen (kamppailee saadakseen painonsa noususuuntaan):


Viitonen (tissillä jyrääjä):


Nyt sitten toivotaan, että kaikilla lähtee kasvu hyvin liikkeelle ja saadaan seurata viiden suloisen kissalapsen taivalta kohti luovutusikää. ♥

5 kommenttia:

  1. Toivomme, että maito maistuu ja kasvukäyrät lähtevät nousuun! Ihania pieniä.

    VastaaPoista
  2. Onnea, onnea! Ihania pikkuisia! Toivotaan, että kaikki kasvavat ja kehittyvät hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Onnea pentusista ja täälläkin toivotaan hyvää ja helppoa kasvua kaikille.

    VastaaPoista
  4. Voi että osaavat olla pieniä ja sulosia *kissavauvakuumekohtaus*

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommentoineille! ♥

    Pikkuinen nelonen alkoi eilen saada lisämaitoa letkulla - ja painoa tuli vuorokaudessa lisää 8 g. Pelkästään yön aikana sitä tuli 4 g - siis silloin kun lisämaitoa ei tarjottu. Jospa pikkiriikkinen tästä vielä ponnistaisi kohti reipasta kissanelämää! ♥

    VastaaPoista