keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Suru

Eilen aamupäivällä lähdin Tamaran ja Pepin kanssa lenkille.
Päästin Tamarankin irti lähimetsässä - Peppi sai useimmiten kirmata vapaana; se kun ei koskaan lähtenyt kauaksi - ja koirat juoksivat hirmuista rallihippaa puitten ja pusikoitten ympärillä.
Peppi oli ovela ja vaihtoi välillä suuntaa ja pakotti Tamaran tekemään vauhdikkaita väistöliikkeitä. Peppi haukkui välillä hassulla kimeällä äänellä, jota se käytti vain Tamaran kanssa leikkiessään.
Nauroin ääneen. Se oli niin iloisen ja hauskan näköistä.


Molemmat koirat olivat likaisia mutaisella metsänpohjalla kirmaamisesta. Peppi oli ravassa naamasta ja selästäkin; se kun sai Tamaran jaloista lentäneet roiskeet päälleen.

Toin Tamaran pihaan juoksunaruun. Pepin ajattelin pestä hetken kuluttua. Ensin keräsin pesua odottaneet kissanvessat talon takanurkalle sadevesitynnyrin vedellä huuhdeltaviksi ennen varsinaista pesua.

Peppi touhotti mukana. Iloisena niin kuin aina. Kumarruin välillä paijaamaan sitä; rapsutin sitä selästä. Aurinko paistoi. Päivä oli saanut hyvän alun.

Olimme yhdessä tulossa takaisin kuistille kun näin silmäkulmastani jotain ruskehtavan harmaata vilahtavan piharisteyksestä meille päin.

Se oli koira. Kuistin pitkän sivun nurkalta kuului kipuvinkaisu. Peppi ryntäsi sieltä minua kohti, kohti turvaa. Iso koira oli aivan sen kintereillä. Peppi syöksyi l:n muotoisen kuistin nurkkaan. Iso koira oli salamana paikalla. Se nappasi Pepin hampaisiinsa ja ravisti. Olin silloin jo koirassa kiinni; appeni oli myös ehtinut paikalle ja yritti pelastaa Peppiä. Emme mahtaneet mitään. Huusin apua. Mieheni tuli sisältä ja sai Pepin pois ison koiran hampaista. Pepistä tippui kuistin lattialle verta kun mieheni vei sen sylissään eteiseemme.

Pidin kiinni. Iso koira heilutti häntäänsä. Kysyin mieheltäni, onko Peppiin sattunut pahasti. On, kuului oven takaa. Tukahtuneella äänellä.

Hetken kuluttua eteisen ovi aukesi ja mieheni tuli ulos. Näin heti, että olemme menettäneet jotain korvaamatonta.

---

Kyynelille ja ikävälle ei ole loppua.

Tämä on suru myös ison koiran omistajille. He ovat vastuullisia, fiksuja ihmisiä ja meidän tuttaviamme.
Heitä ahdistaa ja he syyttelevät itseään.
Koira oli lähtenyt tarhasta. Ovi oli ollut huonosti kiinni. Jossain lähistöllä on juoksuinen narttu. Sattumat johtivat 8-vuotiaan uroksen ensimmäiseen karkumatkaan.

Minä en pystynyt pitämään lupaustani pitää Pepistä huolta kaikissa tilanteissa.

Mikään määrä syytöksiä tai ahdistusta ei koskaan voi tuoda Peppiä takaisin.

---

Peppi ehti juuri täyttää kolme vuotta.
Peppi ehti ilahduttaa meidän elämäämme vain viisi ja puoli kuukautta.

Talo on uskomattoman hiljainen neljän pienen tassun rapinan vaiettua iäksi.












10 kommenttia:

  1. Aivan järkyttävä tapahtuma teille kaikille osapuolille, olen niin kovin pahoillani ! Täällä itketään Pepin kohtaloa ja pahaa mieltä toisen koiran omistajien puolesta.

    Voimia teille kaikille tähän koittelemukseen :(

    VastaaPoista
  2. Surullinen tarina, kyyneleet silmissäni sen luin. Voin vain kuvitella murheenne määrän. Pieni Peppi-parka. Osanottoni!

    VastaaPoista
  3. Joskus sitä tekee kaikkensa, että lemmikillä olisi kaikki hyvin, mutta sekään ei riitä ;(

    Olen niin surullinen, että teille kävi näin. Ihan liikaa rakkaita karvakavereita lähtenyt viime aikoina ja Peppi vielä näin yllättäen ja järkyttävästi. Voimia shokista toipumiseen.

    VastaaPoista
  4. Sanattomaksi vetää, joskus elämä osaa olla niin kohtuutonta. Olen kovin pahoillani puolestanne ja toivotan sydämestäni voimia ja jaksamista!

    VastaaPoista
  5. :( sanattomaksi vetää, yrittäkää jaksaa! :(

    VastaaPoista
  6. Tuo on niin väärin... niin väärin. Voimia!

    VastaaPoista
  7. ♥ Kiitos kaikille kommenteista ja myötäelämisestä! ♥

    Me yritämme hiljalleen oppia elämään ilman Pepin iloista tepsuttelua.
    Se ei ole helppoa.
    Ei ole helppoa hyväksyä tapahtunutta.
    Ei ole helppoa herätä aamulla ja huomata, että Peppiä ei ole.

    Rakkauden hinta... joskus se tuntuu liian suurelta.

    VastaaPoista
  8. Olen todella pahoillani Pepin puolesta, ei löydy sanoja...

    Kovasti voimia ja jaksamista teille. Vaikka kommenttini onkin myöhässä, niin surusta ja järkytyksestä toipuminen on varmasti hidasta. Ei tällaista yksinkertaisesti toivoisi kenellekään... Onneksi Peppi sai elää teidän kanssanne, parempaa ja rakastavampaa kotia ei hän olisi voinut saada!


    C.

    VastaaPoista