lauantai 24. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Saimme tunnustuksen Kissaklaani-blogin Sonjalta. Lämmin kiitos koko meidän poppoolta!

Tunnustukseen kuuluu: 

1. Kertoa linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoittaa seitsemän satunnaista faktaa itsestään.
3. Lahjoittaa tämä sama tunnustus 15 blogille/bloggaajalle. 


Satunnaiset faktat itsestäni:

1. En ole kotoisin yhtään mistään. 

- Olen käynyt syntymässä Jyväskylän keskussairaalassa, virallinen syntymäpaikkani on Suolahti. Sen jälkeen kiersin alle 4-vuotiaana Virkkalan ja Enonkosken kautta Viitasaarelle, jossa vietin loput lapsuudestani ja ison osan nuoruuttani. Sieltä olen matkannut Jyväskylän, Lohjan, jälleen Jyväskylän, Tikkakosken ja Keuruun kautta Helsinkiin. Helsingistä olen päätynyt Pornaisiin. Sydämeltäni olen ja tulen aina olemaan keskisuomalainen.

2. Olen aina rakastanut eläimiä. 

- Lapsuuskodissani Viitasaarella oli ulkokissoja, jotka kerta toisensa jälkeen löytyivät auton yliajamina tai katosivat jälkeä jättämättä. Haaveilin aina koirasta mutta en koskaan sitä saanut. Naapurissa oli muutama lehmä ja työhevosena liinaharjainen, tähtiotsainen suokki.

3. Itse en sitä muista mutta pienenä olen kuulemma tunnistanut lähestulkoon kaikki koirarodut ja juonut piimää. Nyt en tee enää kumpaakaan.

4. Pikkutyttönä ihastuin postikortin pyhään birmaan. Varsinaisesti olen harkinnut ja haaveillut rotukissasta noin parikymppisestä saakka.

5. Pyhän birman lisäksi ehdin ihan vakavissani harkita ainakin norjalaista metsäkissaa, bengalia, ragdollia ja maine coonia.

6. Itämaiset rodut alkoivat oikein tosissaan kiinnostaa Williconin blogin myötä.

7. Kissani ovat minulle maailman kauneimmat.


Lahjoitan tunnustuksen jokaiselle bloggaajalle, joka on jaksanut lukea tänne asti eikä aiemmin ole tätä tunnustusta saanut.

2 kommenttia:

  1. Totta. Sinulla on kauniit kissat. Itämaisissa vaan on jotenkin kiteytyy Kissa. Mun mielestä ainakin! Rrrrakastan kissoja ja kaikki on ihania, mutta kauneimpina pidän itämaisia rotuja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Lissu! En voisi olla enempää samaa mieltä. Kaikki kissat ovat ihania mutta itämaisissa on Se Jokin Erityinen, joka sykähdyttää joka ikinen päivä.

    VastaaPoista